Toteutunut loma

Kun tekee pitkää käännöstä, täytyy joskus välillä huilia, ottaa etäisyyttä, kutistaa härkäset kärpäsiksi.

Kesäkuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi löytyi edullinen off season-mökki Hirvensalmen Tuukkalasta, pieni ja primitiivinen. Ainoa mukavuus oli sähkö.

Koira ja vaatteita ja liinavaatteita kainaloon ja sinne! Läppäriä ehdottomasti ei mukaan.

Paniikki iski lähtöaamuna, kun kamppeet oli pakattu ja taksi tilattu. Läppäri mahtuisi ihan hyvin reppuun, samoin käännettävä kirja. Lyhyen mutta ankaran taiston jälkeen työ jäi kotiin.

Härkänen oli vastassa heti mökin pihalla: komea korkea saarni. Käännökseni erään keskeisen miespäähenkilön sukunimi on Ash – tuhka, tomu ja saarni. Kirjailija tietysti ottaa kaiken irti nimen konnotaatioista, alluusioista ja useista merkityksistä, myös saarnesta. Skandinaavisen mytologian maailmanpuu Yggdrasil oli jättiläismäinen saarni, hra Ash käyttää saarnesta veistettyä tukevaa kävelykeppiä ja kirjoittaa pitkää runoelmaa nimeltä Ragnarök. Jne. jne.

Seuraavana aamuna mökin pihasaarni osoittautui kotoisemmaksi pihlajaksi, joka sekään ei ole ihan puhdas myyttisistä assosiaatioista. Punertaa marjat pihlajan…

Aloin rauhoittua. Suonteejärvi liplatti melkein oven edessä, aurinko paistoi, mökissä oli takka ja sauna, liiteri oli täynnä kuivia puita, rannassa odotti vene, metsässä oli mukava lenkkeilypolku minulle ja koiralle.

Ensimmäinen viikko oli kesäisen lämmin ja tyyni. Istuskelin laiturilla ja katselin kirkkaan veden alle piirtyvää hiekkapohjaa. Siinä oli pieniä hiekkalaineita. Yhdessä käännettävän kirjani kohdassa kuvaillaan juuri sellaista pohjaa. Olin käyttänyt suomennoksessani sen pinnanmuodostuksesta sanaa kareet (tai väreet). Mutta ei, kyllä ne pieniä laineita olivat. Tämä täytyy muistaa.

Toinen viikko oli sateinen ja tuulinen. Aloin pitkästyä. Yksinäistäkin oli. Radiosta kuului vain Radio Suomi ja paikallisradio. Ainoat ohjelmanumerot olivat iltapäivälehtien haku kyläkaupasta ja mökin katolle harvinaisen äänekkäästi kopisevat männynkävyt. Metsäkävelyillä huvittelin miettimällä, kuinka paljon suomessa on kasveja, joiden nimessä on jokin eläin. Sain niitä kasaan aika liudan.

Koti ja työ alkoivat kangastella mielessäni yhtä houkuttelevina kuin mökkiloma ennen lähtöä. Molemmat ovat osaksi illuusiota, mutta viis siitä.

Ostin kyläkaupasta matkamuistoksi Marttiinin puukon, kauniin ja juuri minun käteeni sopivan. Mitähän siitäkin pitäisi ajatella?

Marja Alopaeus

Lomasuunnitelmia

"Aiotko pitää lomaa tänä kesänä?" on usein kuultu kysymys, kun kaksi kirjallisuuden kääntäjää kevätpuolella tapaa. Vastaus on harvoin kovin myönteinen.

Omasta puolestani voin kertoa, että minulla on töiden puolesta tänä kesänä varaa lomailla ruhtinaalliset kaksi viikkoa, ja nekin luultavasti enemmän tai vähemmän käsikirjoitusten parissa... yllä mainuttu loma kun tarkoittaa lähinnä sitä, että papereita oikoluetaan kesämökin kuistilla työhuoneen sijasta.

En valita, pois se minusta, koska muistan kyllä nekin ajat, jolloin töitä ei ollut, eikä se ollut lainkaan kivaa. Mutta joskus kieltämättä huvittaa miettiessä kuinka "vapaata" tämä freelancerina ammattinsa harjoittaminen ajoittain onkaan.

Tapaus Rossi

Olemme sopineet, ettei Kontekstilla käsitellä poliittisia tai uskonnollisia kysymyksiä. Koska Matti Rossia on kuitenkin viime aikoina lyöty oikein olan takaa, tämä blogi varmasti kestää sen, että joku esittää myös yhden puolustavan kannan. Oheinen mielipide on kirjoitettu ennen Rossin eilistä, luvalla sanoen pöllöpäistä vastausta Zyskowiczille Hesarissa, mutta koska argumenttini on luonteeltaan yleinen, se ei tähän hölmöilyyn kaadu. Korostettakoon vielä, että alla oleva edustaa vain ja ainoastaan allekirjoittaneen omaa mielipidettä asiasta.

Tapaus Rossi

Ben Zyskowicz arvostelee valtion kirjallisuustoimikuntaa ja kulttuuriministeri Wallinia siitä, että valtionpalkinto luovutettiin suomentaja Matti Rossille - Rossi kun meni vuonna 1975 ilmiantamaan unkarilaisen kirjailijakollegansa Denés Kissin tämän Suomen vierailullaan heittämästä neuvostovastaisesta kommentista. Kiss joutui kotimaassaan kuulusteluun, josta selvisi kuitenkin varoituksella.

Zyscowiczin mielestä Rossin tekoa voidaan verrata niiden saksalaisten toimintaan, jotka toisen maailmansodan aikana ilmiantoivat juutalaisia naapureitaan Gestapolle. Hänen tekonsa on "rikos ihmisyyttä vastaan".

Itseäni on aina jaksanut askarruttaa poliittisten moraalinvartijoiden merkillisen valikoiva tapa jakaa tuomioitaan. Esimerkiksi Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen teloitettujen joukkoon joutui fasismia lietsoneista teksteistään kirjailija Robert Brasillach, kun sen sijaan Maurice Papon, joka osallistui konkreettisesti juutalaisten joukkokuljetusten järjestämiseen, sai Ranskan kunnialegioonan ritarimerkin ja työskenteli vuosikymmeniä valtionhallinnon huippuvirkamiehenä, jopa Barren hallituksen ministerinä, ennen kuin joutui vihdoin oikeuden eteen 1997 (ja tämäkin lähes sattumalta, poliittisen satiirilehden kaivettua Paponin allekirjoittaman kuljetusmääräyksen esiin jostakin arkistojen uumenista).

Entäpä oma presidenttimme Urho Kekkonen, joka osallistui henkilökohtaisesti punavankien teloitukseen kansalaissodan päätyttyä. Missä on hänen anteeksipyyntökirjeensä ja julkinen katumuksensa? Vai onko niin, että aseettomina ja vailla oikeudenkäyntiä teloitetut suomalaiset eivät ansaitse tulla kohdelluiksi "ihmisinä", joita vastaan "rikoksia" voitaisiin tehdä? "Rikos ihmisyyttä vastaan" on eritoten poliitikkojen käyttämänä siitä merkillinen käsite, että jotkut näyttävät aina olevan hiukkasen enemmän "ihmisiä" kuin jotkut toiset.

Matti Rossi syyllistyi vuonna 1975 moraalisesti halpamaiseen tekoon, sitä tuskin kiistää kukaan. Mutta myönnetäänkö valtion kirjallisuuspalkinto moraalisesta suoraselkäisyydestä? Muuttuvatko Rossin Shakespeare-suomennokset epäilyttäviksi ja likaisiksi siksi, että hän kanteli kolmekymmentä vuotta sitten unkarilaisen kolleganssa neuvostovastaisista puheista maan kommunistihallinnolle?

Entä keneltä Rossin pitäisi käydä pyytämässä anteeksi saadakseen kansalaisluottamuksensa takaisin? Ben Zyskowiczilta? Voisi jäädä tämä rippi väliin minultakin, jos ihan rehellisiä ollaan. Vai riittäisikö koko sivun ilmoitus Hesarissa: "Pyydän anteeksi rikoksiani ihmisyyttä vastaan. Matti Rossi, suomentaja, Helsinki."

Matti Rossin moraalinen hairahdus tuskin vaikuttaa hänen kykyihinsä suomentajana. Mutta mitä on sanottava niistä politiikan johtohenkilöistä, jotka istuvat vuosikymmenten ajan kaikessa rauhassa päättämässä meitä jokaista koskettavista asioista, vaikka ovat allekirjoittaneet viattomien tappomääräyksiä tai teloittaneet kylmäverisesti aseettomia maanmiehiään? Nämä ihmiset ja heidän vaikutuksensa päivänpolitiikkaan huolestuttavat minua henkilökohtaisesti huomattavasti enemmän kuin Rossin Shakespeare-suomennokset.

Tiina Arppe

Kirjailija ilman egoa

Olen aina joskus miettinyt, mikä saa ihmisen ryhtymään kirjallisuuden kääntäjäksi. Rahan takia tätä ei ainakaan kukaan tee. Tavallaan voidaan tietysti puhua kutsumusammatista, mutta enpä tiedä, kuinka monen ihmisen kutsumus on kirjallisuuden välittäminen toiselle kielelle.

Hypoteesini onkin, että kirjallisuuden kääntäjät ovat kirjailijoita ilman kirjailijoiden egoa ja ekshibitionismia. Kääntäjän kirjallinen kunnianhimo voi hyvinkin vetää vertoja kirjailijan vastaavalle, mutta käännöskirjallisuuden perinteeseen liittyvä käännöksen näkymättömyyden ja/tai läpinäkyvyyden vaatimus joko jyrää kääntäjän oman egon tai sitten vaikuttaa siten, että alalle valikoituu vain sellaisia kirjallisuuden rakastajia, jotka eivät muutenkaan ole kiinnostuneita itsensä esille tuomisesta.

Kontekstin oma blogi on luotu

Jaakon aloitteesta ja Kristiinan kannustuksesta syntyi tämä blogi. Onneksi olkoon, Konteksti! Nyt vaan mielipiteitä!